Tervetuloa blogiini. Vanhan blogin päivitykset löytyvät täältä.

tiistai 20. elokuuta 2013

Juonesta kiinni

Sairasloman lopulla hyppääminen vaa'alle näytti koruttomasti miten kesä on tullut vietettyä. Jotain piti keksiä ja kun pyöräilemään ei olkapään takia uskaltanut lähteä, innostuin käymään spinningissä. Jos ei muuta, niin ainakin hiki on virrannut. Nyt olkapää alkaa olla kunnossa, mutta fysioterapia kuitenkin vielä jatkuu. Samalla olen saanut hyviä neuvoja myös lonkkavaivaan ja niiltä tiimoin muutamia juoksulenkkejäkin on tullut tehtyä.

Pisin lenkki oli lauantaina, kun järjestyksessään ensimmäinen, lähes jo perinteinen Tervaniemen puolikas juostiin. Kyseessä oli sukulaisporukan koetus, jossa karsittiin jyviä akanoista mökkitiellämme 3 x 7 km edestakaisella lenkillä. Kiireisin oli Tiilikaisen Matti, joka erittäin haastavalla reitillä piti tasaista viiden minuutin kilometrivauhtia. Minun oli tyytyminen minuuttia huonompaan kilometrivauhtiin ja taas voi todeta, miten kovan työn takana juoksukunnon hankkiminen on, mutta eroon siitä näyttää pääsevän ihan laiskottelemalla.

Tervaniemen puolikkaan juoksijat ennen starttia
Jälkipelit. Tero Pitkämäki heittovuorossa.
Viikonloppuna juostiin myös OxroadUltra, ensimmäinen Suomessa järjestetty etappiultra, jonka reitti kulki Turusta Hämeenlinnaan. Osallistujien raporttien mukaan järjestelyt toimivat moitteettomasti ja toivottavasti järjestäjillä riittää paukkuja jatkaa tapahtumaa tulevinakin vuosina. Voin kyllä hyvin kuvitella että etappijuoksun järjestäminen ei ole aivan pikku juttu. Oxroadin voittoon juoksi Janne Klasila ja hänen ansiokas raporttinsa juoksusta löytyy Hevoskuurista.